glass needles in the hay

Ilveksen vaaleapuisen lipaston päällä on kaunis karttapallo. Keväisin junaratoja, raiteilla korppihiuksisen ystäväni kanssa. Kuulin tänään, että hän on menossa naimisiin, onnea rakas (toivon teille kaikkea hyvää).

Jokien tulviessa astuisit reunojen ylitse, syyslehtien peittäessä valkeat käsivarret, silkkinen virta toivottaisi eksyneen tervetulleeksi. Iiriksiä reunustamassa valkea harso, kapeat huulet sidottiin kiinni toisiinsa tyhjäksi tehdyillä lupauksilla, ranteiden sisäsyrjillä hiljainen vastalause punasoluilla tarhattu.

Ilveksen silmäillessä uteliaana ohikulkijoita katsoin kerrostalojen ullakkoikkunoita ja mietin Pohjoistuulen mahdollisia piilopaikkoja. Se poika muuttui näkymättömäksi, eikä siihen tarvittu yhtäkään taikaa. Lämmin selkä muuttui kylmiksi sanoiksi, enkä oikeastaan ole ollut siitä hetkeäkään pahoillani. Rastani purkaantuivat ketunväriseksi kuloheinäksi, värikkäät helmet hiuksissa katosivat syyskuun loputtua liian tummiin talviöihin. Säikähdys suli tuhansiin silityksiin, Kettu ja Ilves pysyivät luonani.