Varjot seinillä lainehtivat reunojen yli hukuttaen minut painajaisten valtamereen.
Haparoin eteenpäin kasvojen iho hankautuneena vereslihalle,
karhunlangalla umpeen kurotut silmäluomet värähtävät valonsäteitä -
rohtuneet huulet vääntyneinä inhoon, pelkoon ja sanattomuuteen.
Ikkunasta valuvat sälekaihdinraidat silittävät paljaisiin käsivarsiin viiltohaavoja,
lakanat kasvavat solisluiden pinnasta kuristaviksi köynnöksiksi kaulan ympärille.
Minun toiveeni olivat hetkittäistä hautavajoamaa, juoksuhiekkaa sieluni alla.
Tuntuu kuin olisi heittäytynyt siihen viimeiseen poisvievään junaan,
josta myöhästyttyä jää laiturille katsomaan sisäisen maailman vajoavan palasina kaikennielevään mustaan aukkoon.
Minä ehdin.
