Paksua karhunlankaa sidottuina suupieliini, huulet sinipunaisina sadantuhannen hetken hiljaisuudesta. Pohjoistuulen rastat ovat lyhentyneet, Intiaanin silkinpehmeät hiukset pidentyneet. Tummanvirheässä muistivihkossa säilytän kymmeniä selkänikamasuudelmia, hylättyjen tehtaiden puhkiruostuneet tikkaat, kirjavat seinät lukemattomista siveltimenvedoista, sekä niitä kesäpisamia jotka katoilevat talven lähestyessä.
Intiaanilta sain vain lasikatseita yönmustien ripsien humahtaessa poskipäille, marraskuussa ohuiden huulien lomasta karkasi harvoin muutama tavu luunvalkeiden, savusta rakentuvien labyrinttien kera.
"Mennään kotiin", sanoin pyyhkäisten ketunväriset hiussuortuvat pois kasvoiltani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti