perjantai 12. elokuuta 2011

fluorescent adolescent


Salmiakkitikkareita neuleeni taskussa, merenrantojen viileä tuuli sekoitti oravanruskeat hiukset, tummareunaiset iirikset kääntyivät kysyvinä minuun päin. Etsin takametsistä kadmiumkeltaista ja rubiininpunaista, kaupungin kujilta maaliroiskeita, värejä muualta kuin siitä tummasta luokasta jossa on suurensuuret ikkunat tammipuisin reunuksin.

Voisi olla jälleen mahdollisuus sanoa sitten joskus, ei ihan vielä, vaan sitten joskus muttei ole. Kaikki on selvillä minulle, kahdeskymmenes päivä tätä kuuta ilmoittautumisia ja aikatauluja, kahdeskymmenestoinen päivä jälleen se minkä syksyllä jätin. Kolme vuotta ja Helsinki, jos olen tarpeeksi hyvä.


Huomenna Kettu ja tuhansia syrjäkujia (tai niin haluaisin ajatella, muttei tämä ole niin suurta ja tärkeää), valokuvia ja pähkinänruskeat silmät metsänvihrein vivahtein. Lukiopojalta yksi uusi puhelu ja kuitenkin näin sitäkin Ketun kanssa, nauru kaikui korkeiden kerrostalojen seiniä pitkin säikäyttäen sähkölangoilla istuvat tummasulkaiset linnut.

Olen saarrettuna valkoisiin paperilintuihin, sormissa verinaarmuja. Katson hopeasormuksieni kaiverruksia ja mietin Intiaanin siskoa ja sitä yhtä, enkä oikeastaan haluaisi kenenkään tietävän. Minulle se kaikki on liian tärkeää, en halua unohtaa ja muistaminen a u t s. Tasapainoilua sumuseittien varassa, varo kiinni jäämistä äläkä paljasta itseäsi.

Ei kommentteja: