Marraskuun alun elementtejä: verestävät silmät, ärtynyt mieli, krooninen misantropia, liikaa unta, pannullinen kahvia.
Kesä, humala, tupakan hehkuva tulipää. Ainolanpuiston raskasrakenteiset puut ja tumma vesi, jonka päällä lepää keltainen harso. Tyhjiä sanoja ja rikkinäisiä ihmisiä, joista puhutaan salaista noidankehää eikä kehenkään luoteta enää ikinä. Sukkahousut, lyhyet hameet, auringonkukkia. Hiukset, joita en enää koskaan aio leikata. Kasvakoot loputonta viljaa samalla kun mieli kuihtuu ja varisee pois. Se on kai yksi monista itseyden ideaaliruumiillistumista. Olisinpa edes neljäsosa niitä värejä ja värähdyksiä.
Kynttilän sydänliekki ja hämähäkinverkkoja silmäluomilla. Ajatusrykelmät kaikuvat pitkin mielen luisia seinämiä. Lasinsirpaleita lattianraoissa ja sydämen laskimossa. Aortassa ruusunpiikkejä, kuivuneita terälehtiä, kyynelkanavat tummanpunaisina nuppuina. Repeytyneet verisuonet ja niiden muodostama labyrintti. Sydämenlyöntien sointukierrot iholla.
Hukun oranssiin katuvaloon ja tuntemattomiin ihmisiin, maailman tummuuteen ja sen sävyjen puolihuolimattomuuteen. Kuolleisiin tunteisiin ja ajatuksiin ihmisistä, joita ei ole. Radioheadin Lotus Flower soi sanoineen, melodioineen, sävyineen ja tunnelmineen niin lujaa päässä että hukun ja lakkaan olemasta. Venetsiakynttilät kirjoituspöydällä ovat lohdullisen tuttuja, parvekkeen lasi kylmä ja tunteet kädenlämpöiset. Tunteiden oletettu moninaisuus ja niiden olemassaolon puute herättää halveksuntaa. Tasapaksu harmaus kuristaa mitättömyydellään. Se on löytänyt kodin.
Muuttolintu.
Vuorovesi tai loppumaton aava.
ja sisäinen aallokko valuu pois.
Kesä, humala, tupakan hehkuva tulipää. Ainolanpuiston raskasrakenteiset puut ja tumma vesi, jonka päällä lepää keltainen harso. Tyhjiä sanoja ja rikkinäisiä ihmisiä, joista puhutaan salaista noidankehää eikä kehenkään luoteta enää ikinä. Sukkahousut, lyhyet hameet, auringonkukkia. Hiukset, joita en enää koskaan aio leikata. Kasvakoot loputonta viljaa samalla kun mieli kuihtuu ja varisee pois. Se on kai yksi monista itseyden ideaaliruumiillistumista. Olisinpa edes neljäsosa niitä värejä ja värähdyksiä.
Kynttilän sydänliekki ja hämähäkinverkkoja silmäluomilla. Ajatusrykelmät kaikuvat pitkin mielen luisia seinämiä. Lasinsirpaleita lattianraoissa ja sydämen laskimossa. Aortassa ruusunpiikkejä, kuivuneita terälehtiä, kyynelkanavat tummanpunaisina nuppuina. Repeytyneet verisuonet ja niiden muodostama labyrintti. Sydämenlyöntien sointukierrot iholla.
Hukun oranssiin katuvaloon ja tuntemattomiin ihmisiin, maailman tummuuteen ja sen sävyjen puolihuolimattomuuteen. Kuolleisiin tunteisiin ja ajatuksiin ihmisistä, joita ei ole. Radioheadin Lotus Flower soi sanoineen, melodioineen, sävyineen ja tunnelmineen niin lujaa päässä että hukun ja lakkaan olemasta. Venetsiakynttilät kirjoituspöydällä ovat lohdullisen tuttuja, parvekkeen lasi kylmä ja tunteet kädenlämpöiset. Tunteiden oletettu moninaisuus ja niiden olemassaolon puute herättää halveksuntaa. Tasapaksu harmaus kuristaa mitättömyydellään. Se on löytänyt kodin.
Muuttolintu.
Vuorovesi tai loppumaton aava.
Sille kaikelle on kai löytynyt valo, joka hohtaa kuin talviaurinko.Tunnen kuinka sulat putoavat yksitellen,
ja sisäinen aallokko valuu pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti