ehkä mä satuin kulkemaan jonkun ajatusten poikki jossain lähelläkaukana
sinipunaiseen sävyyn taittuneet, hallan koskettamat kädet luisine sormineen
kurottavat hipaisemaan korpinmustia ripsiä
lasikasvoja sekä läpinäkyvää sydäntä,
luettavissa olevaa ihmistä
se kirjoitti pitävänsä mielikuvitusmetsistäni
lauseista puuttuvan predikaatin myötä,
mutta eihän sellaista koskaan sanottaisi ääneen
sillä se on liian herkkää, ei mitään kosketuspintaa todellisuuteen
jokainen kirjoitettavissa oleva kliseeni makaa siinä paperilla
enkä se ole minä sen puolentoista tunnin jälkeen vaikka kuinka lukisin uudelleen
löysin mun paidasta kuparinvärisen hiussuortuvan
kenenköhän ois
sun se on, mitä sä mua katsot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti