syvälle iltaan, pitkälle aamuun.
En koskaan saisi antaa niiden lohduttaa,
sillä herätessä muistojen suloinen kipu tarttuu ihoon jäädäkseen.
Iiriksien ympärillä risteilevät verisuonet kertovat omaa tarinaansa.
Voisin unohtaa sen tummasilmäisen,
antaa Kuuran olemassaolon valua aaveiden ylitse.
Annoit kuitenkin jo periksi omalla hiljaisella tavallasi
sillä sinä olit se, joka ei käyttänyt sanoja.
Esimerkkiäsi seuraten hillitsin itseni ja vaikenin.
